Pelni: Banda – Ambon

Pelni-laiva KM Tidar seilaa Jakartasta alkavalla reitillään aina kahden viikon välein myös Kei-saarilta Banda-saarten kautta Ambonille ja päinvastoin. Tasan neljä viikkoa sen jälkeen, kun olimme tulleet Tidarilla Tual-Banda -välin, jatkoimme samalla laivalla Bandalta Ambonille.

Tällä kertaa Tidar oli reilusti myöhässä aikataulustaan (piti lähteä aamulla klo 7, mutta matkaan päästiin vasta klo 13). Aikataulumuutos aiheutti samalla sen, että tulimme Ambonille vasta iltayhdeksältä (ja laivasta uskalsimme poistua vasta klo 22 hujakoilla, kun kaamea ryysis laivan käytävillä ja portaikoissa vähän rauhoittui). Siltikin sai tunkea melkoisesti, että pääsi laivasta ulos.

pelni IMG_9111

Viimeiset muskottipähkinähilloleivät aamiaiseksi ennen laivan lähtöä. No, laiva oli myöhässä 6 tuntia, joten lounaskin ehdittiin vielä nauttia Neirassa.

pelni IMG_9120

Sieltä se Tidar sitten vihdoin ilmestyi!

pelni IMG_9132

Laivan perältä vielä jäähyväiset tulivuorelle, jonka huipulle sekä E että L kiipesivät.

pelni IMG_9149

Hirmuista ruuhkaa laivalla. Ekonomy-luokan matkustajia makaili kaikkialla…

pelni IMG_9156

E:kin kiipesi muiden mukana laivan ylimpiin osiin (mutta sitten henkilökunta tuli ajamaan porukkaa alas).

pelni IMG_9167

Jopa pelastusveneet olivat täynnä matkustajia.

pelni IMG_9169

Muista kansipaikoista puhumattakaan!

pelni IMG_9170

Ihan vahingossa satuttiin I ja II lk:n matkustajille tarkoitettuun buffettiin… Melkein kuin Ruotsin-laivoilla 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s