Bandaneira

Ihan kuin olisi tupsahdettu johonkin Tintti-sarjakuvaan. Ei kai oikeassa elämässä voi olla tällaista paikkaa!

Keskellä merta kaukana kaikesta on muutama pikkuruinen saari, joista yksi on pelkkä tulivuori ja tulivuoren nimikin on tietysti Gunung Api (gunung=vuori, api=tuli). Tulivuorisaaren katveessa on toinen pikkusaari (Pulau Neira) ja sen eteläkärjessä on koko Banda-saariston ”pääkaupunki”. Wikipedian mukaan koko saariston yht. vain n. 14 000 asukkaasta puolet asuu Bandaneirassa eli tässä seudun isoimmassa kylässä. Monet talot ovat vanhoja siirtomaa-aikaisia huviloita. Kukkulalla kylän yläpuolella on Belgica-linnoitus ja alempaa kylän reunalta löytyy Nassau-linnoituksen raunioita. Siellä täällä katujen varsilla lojuu vanhjoja kanuunoita. Kadut ovat kapeita, eikä niillä näy autoja. Muutama jalankulkija ja polkupyörätaksi sen sijaan tulee silloin tällöin vastaan. Kreikkalaista pikkusaaritunnelmaa lisäävän kaikenlaiset kukkivat pensaat talojen edustoilla ja katujen reunoilla. Merivesi on ihan rannassa ja jopa satamassakin täysin kirkasta. Kaikki vastaantulevat paikalliset tervehtivät iloisesti.

Välillä kookospalmujen ja banaanipuiden lisäksi kukkulan rinteiltä voi välillä bongata niitä kuuluisia muskottipähkinäpuitakin, joista sitten enemmän joskus myöhemmin…

Indonesian itsenäisyystaistelun merkkihenkilöistä ainakin Hatta (sittemmin ensimmäinen varapresidentti ja itsenäisyysjulistuksen toinen allekirjoittaja) sekä Sutan Sjahrir (josta tuli Indonesian ensimmäinen pääministeri) olivat näillä saarilla hollantilaisten karkottamina.

Bandaneirassa historiaan meinaa kompastua vähän väliä (raunioita, kanuunoita, merkkihenkilöiden taloja, kadun varressa kuivuvia muskottipähkinöitä). Hieno paikka!

neira IMG_7368

Kanuunoita lojuu kaikkialla Bandaneirassa. Niihin melkein kompastuu.

nassau IMG_7361

Ja kaiken takana lymyää tulivuori. Tässä Benteng Nassau:n raunioita.

nassau IMG_7352

Melkein kuin Suomenlinnassa.

neira IMG_7381

Ruuhkainen risteys.

neira IMG_7332

Vanha kirkko (Gereja Tua Neira).

neira IMG_7373

Moskeija.

belgica IMG_7347

Benteng Belgica:n pääsisäänkäynti (tällä kertaa portti oli lukossa).

belgica IMG_7341

Kanuunoita tuollakin.

belgica IMG_7346

Takapihan puolella.

belgica IMG_7337

Näkyyhän se Gunung Api tännekin.

pala IMG_7335

Muskottipähkinäpuu.

pala IMG_7331

Muskottipähkinöitä kuivumassa kadun reunalla.

neira lentokentta IMG_7380

Käveltiin poikien kanssa pikkuruisen kiitotien päähän. Uskaltaisikohan tästä lähteä pikkukoneella jatkamaan matkaa joskus?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s