Paluu Penangiin

Jee! Kylläpä me kaikki olimmekin niin innoissamme, kun pääsimme jälleen takaisin malesialaiselle suosikkisaarellemme. Penangiin varmaankin muutamme joskus pysyvämmin. Jo nyt on kyllä jo tullut katseltua Penangin kansainvälistä koulutarjontaa, mutta valitettavasti useamman koululaisen lukukausimaksujen yhteissumma nousisi vähän turhan korkeaksi. Pitäisiköhän saada ensin muutama lapsi vielä ainakin suomalaisen peruskoulun läpi. Malesiassa houkuttelee monikulttuurisuuden ja ruokatarjonnan sekä Indonesian läheisyyden lisäksi kovasti myös MM2H-ohjelma (Malaysia, my 2nd home).

Mutta nyt siis olemme Penangissa kolme viikkoa. (A tosin yrittää ehtiä samaan aikaan Suomeenkin parin viikon työkeikalle.)

pen2 IMG_4926

Kerrankin lento oli ajoissa, mistä seurasi, että olimme Penangin tutulla asunnollamme jo ennen vuokraisäntä-J:ta.

pen2 IMG_4931

Kun tavarat oli saatu kämppää sisälle, lähdettiin heti saman tien George Towniin nauttimaan vanhan kiinalaiskaupungin tunnelmasta.

pen2 IMG_4933

Ja muutama seinämaalauskin heti bongattiin.

pen2 IMG_4937

Tämä tyttö on yksi meidän suosikeistamme.

pen2 IMG_4942

Ja L pääsi testaamaan uusia hienoja oranssinvärisiä housujaan, jotka nuori herra välttämättä halusi teettää Payakumbuhin basaarin ompelijalla itse valitsemastaan kankaasta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s