Uintiharkat lähdevedessä

Batang Tabik on kirkas- ja kylmävetisestä lähteestään tunnettu uimapaikka n. 5 km Payakumbuhin keskustan basaarialueelta etelään Lintaun suuntaan (ja melkein Sago-tulivuoren alarinteillä). Jo hollantilaiset siirtomaaisännät hyödynsivät lähteen vettä ja rakensivat paikalle uima-altaankin. P:kin alkoi nyt toipua flunssastaan niin, että muutaman päivän tauolla ollut uintiharjoittelukin saatettiin aloittaa uudestaan.

tabik IMG_4308

Kotoa Batang Tabik:n altaalle on matkaa 9,4 km eli n. parikymmentä minuuttia mopolla.

tabik IMG_4472

Aikuisilta rp 8 000 ja lapsilta rp 6 000. Siis puolen euron hujakoilla…

tabik IMG_4328

Hollantilaisten siirtomaa-aikaan rakentama tasan 25 metrin allas.

tabik IMG_4468

Kylmää vettä tulee putkea pitkin läheisestä lähteestä.

tabik IMG_4330

Aikaisin aamulla olisi varmasti hyvin tilaa treenata, mutta jo klo 10 altaan reunat alkoivat olla täynnä porukkaa. Osa ui tyypilliseen tapaan altaan poikki niin, että allasta pituussuuntaan uivien piti vähän väistellä.

tabik IMG_4372

Myös taivaalta tippuvia tyyppejä oli syytä varoa.

tabik IMG_4393

Siellä lentää taas yksi…

tabik IMG_4452

Häpeilemätöntä buletaustaselfien ottoa.

tabik IMG_4317

Perhosta.

tabik IMG_4480

Ja tällaisen auton perässä mopoiltiin P:n kanssa kohti kotia.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s