Ngalau Swimming Club

K ja E liittyivät tänään paikalliseen uimaseuraan, joka treenaa Ngalau:n 50 metrin altaalla 7 päivänä viikossa. Todennäköisesti perheemme muut menot ja E:n jalkapalloharjoitukset kolmena päivänä viikossa johtavat siihen, että K ja E voivat osallistua ohjattuun uintitreeniin vain sillloin tällöin (esim. tiistaisin ja torstaisin), mutta varmaan parempi sekin kuin ei mitään. Pysyyypähän tuntuma lajiin jollakin lailla yllä ja saadaanpahan jokapäiväiselle herkuttelullekin vähän vastapainoa.

Noin 15 lapsen ja nuoren uimariporukka vaikutti ihan tasokkaalta. Erityisesti kiinnitti huomiota se, että pelkillä potkuilla eteneminen oli paikallisilla uimareilla huomattavasti paremmin hallussa kuin meidän uimareilla. Mutta käsien kanssa tilanne sitten tasoittui jo huomattavasti. SC-Ropiikin päävalmentajalle kuitenkin tiedoksi, että potkuihin pitää satsata jatkossa!

Ai niin, toisin kuin meillä Rovaniemen uimahallissa, täällä pitää kiinnittää huomiota siihen, ettei jätä irtotavaroita uima-altaan reunalle ilman vartiointia. Saattavat nimittäin muuten lähteä apinoiden matkassa lähimetsään…

nsc IMG_4041

Ngalau on uima-altaan lähellä olevan tippukiviluolan nimi.

nsc IMG_5561

Kuivaharkka eli juoksua altaan ympäri ennen uintitreenin alkua. Kuiva alkaa joka päivä klo 16 ja altaaseen hypätään klo 16.30.

nsc IMG_5571

50 metrin allas! Kun seuran vuoro alkaa, altaan poikki viritetyt köydet nostetaan pois. Yleisövuorollahan ei voi uida 50 m matkaa altaan päästä päähän, sillä turvallisuussyistä altaan keskiosan syvempi kohta on erotettu matalista päädyistä köysillä.

nsc IMG_5592

E ja K.

nsc IMG_5564

Noin 15 uimaria.

nsc IMG_5601

Äidit altaan reunalla.

nsc IMG_5596

Katsomo oli melkein tyhjä. Muutama apina kävi silloin tällöin tarkistamassa tilanteen (ja penkomassa roskiksia).

nsc IMG_5599

Puusta olivat ne parhaat näkymät altaalle.

nsc IMG_5607

Valmentaja M punaisessa paidassaan taustalla. Harkan jälkeen K osasi indonesiaksi ainakin termit: vapari, perhonen, 50 m, 200m, 800m, tauko, potkut ja löysästi.

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s