Siberut: Pong-pong eli jokikanootti

Pong pong on yhdestä puusta veistetty ruuhi, jonka perässä on nykyisin yleensä pitkähäntämoottori. Kätevä kulkuneuvo Siberutin saaren mutkikkailla ja paikoin hyvinkin matalilla vesireiteille. Menimme pong-pong:lla Muara Siberutista Buttui:hin ylävirtaan saaren sisäosien viidakoihin ja palasimme samaa reittiä takaisin pari päivää myöhemmin. Menomatka vastavirtaan kesti kahden lyhyen pysähdyksen taktiikalla 5 tuntia ja paluumatka yhden pysähdyksen taktiikalla ja koskipaikkojen ja virtausten avittamana vain 4 tuntia.

Veneessä pitää yrittää istua paikoillaan samalla kiikkerän ja helposti kaatuvan kanootin liikkeitä myötäillen. Vain pari kertaa vene hörppäsi vettä, mutta ei onneksi mennyt ympäri. Paluumatkalla juututtiin kerran joen keskelle hiekkasärkälle ja muutaman kerran koskiosuuksilla pohja kolahteli ikävästi kivenmurikoihin. Onneksi kuitenkin oli satanut riittävästi, joten vesi oli niin ylhäällä, että pääsimme kohteeseemme eli Buttui:n kylään asti, emmekä joutuneet kävelemään loppumatkaa Madobag:sta tai Ugai:sta. Kuivalla kaudella ylös asti ei olisi päässyt, eikä nytkään Buttui:sta eteenpäin enää päässyt veneellä, vaikka oikein sateisina aikoina sellainenkin onnistuu.

Maksoimme Muara Siberutista löytämällemme mentawai-taustaiselle venekuski Tomong:lle 1,5 miljoonaa siitä, että vei meidät Buttui:hin, odotteli siellä pari päivää ja toi sitten takaisin. Paluumatkalle otimme hövelösti liftareita kyytiin eli tutun sikerein (poppamiehen) tyttären ja tämän 2-vuotiaan pojan sekä kylän terveystalon toisen sairaanhoitajan.

pIMG_1477

Löysimme venemiehen Muara Siberutin laidalta kyseltyämme kaupungilla useilta ihmisiltä, miten saaren sisäosiin Buttui:hin kannattaisi matkustaa. Nykyisin perille asti pääsisi moottoripyörätaksilla puolessatoista tunnissa, mutta koska satoi niin kovasti, oli tie kuulemma sellaista liejua, ettei mopokyytiä kannattanut harkita. Ystävällinen puuseppä opasti kanoottimiehen pakeille.

pIMG_1508

Ilmeistä päätellen ruuhessaistujat eivät vielä ole ihan puuduksissa.

pIMG_1509

Uutta siltaa rakennettiin joen yli, joten yhteydet sisämaahan olivat selvästikin paranemaan päin.

pIMG_1520

Jo aivan jokimatkan alkuvaiheessa alkoi näkyä perinneasuihin pukeutuneita mentawai-heimon jäseniä. Tässä vanhempi pariskunta ilmeisesti juhliin menossa.

pIMG_1539

Stoppi joen törmällä.

pIMG_1536

Koko saarihan on yhtä liejua.

pIMG_1532

Siellä täällä taloja jokirannassa.

pIMG_1530

Sika rannalla.

pIMG_1527

Kuin suoraan TV-sarjasta ”Viidakon kinkkuset”.

pIMG_1739

Paluumatkalle viidakosta kaupunkiin otimme mukaan lapsen, jonka piti päästä tapaamaan isäänsä. Mukaan hyppäsi myös lapsen äiti ja kylän sairaanhoitaja.

pIMG_1784

Sago-palmuja rannat täynnä.

pIMG_1787

Sago-palmun palanen ankkuroituna odottamassa käyttöönottoa. Tästähän tehdään ruokaa kotieläimille ja ihmisille.

pIMG_1788

Sago-tehdas rantatörmällä.

pIMG_1755

Pysähdys liejussa.

pIMG_1800

Muara Siberut:n kaupunki taas näkyvissä. Sähköä, puhelinlinjoja ja nettiyhteyksiä tiedossa!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s