Koti #5 (Ricky’s Beach House)

Asuttuamme ensin kaksi viikkoa Itä-Balilla Amedin rannalla ja sitten kaksi kuukautta Balin keskiosissa Pejengin riisipeltojen keskellä ja vielä puolitoista kuukautta Etelä-Jakartassa Kalibata City:n kerrostalolähiössä ja senkin jälkeen kuukauden päivät Malesian Penangissa 30-kerroksisessa N-Park:ssa, palasimme jälleen pariksi viikoksi indonesialaiselle rantalomalle.

Tällä kertaa asetuimme Länsi-Sumatran pääkaupungin Padangin eteläpuolelle ja melko vaikeakulkuisen tien päähän Nagari Sungai Pinang:n kalastajakylään. Täällä on paikallisella Rickyllä ja hänen ranskalaisvaimollaan Annella pieni turistibisnes, josta löytyy lisätietoja Authentic Sumatra:n hienoilta nettisivuilta: http://www.authenticsumatra.com/

Meillä on kaksikerroksinen talo, johon kaksi lapsiperhettä mahtuu hyvin majoittumaan. Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta ja yläkerrassa on isompi oleskelutila ja niin ikään kaksi makuuhuonetta. Kannoimme alakerran toisen leveän patjan yläkerran olohuoneeseen ja näin kaikki lapset majoittuvat ylhäällä samoin kuin pariskunnista toinen. Talo muistuttaa meitä räjähtäneisyydessään ja rustiikkisuudessaan muuatta eteläsulawesilaista taloa Biran rannnalla, jossa lomailimme joitakin vuosia sitten. Huippusiistien kaupunkiasuntojen jälkeen voi taas yrittää sopeutua hikisempään, hiekkaisempaan, suolaisempaan ja resuisempaan elämään 🙂

ricIMG_1049

Tuossa kaksikerroksisessa rantatalossa asustamme. Lehmät eivät muuten ole ainoita, jotka käyvät kakkimassa rannalle…

ricIMG_1009

Ricky’s Beach House on siis kaksikerroksinen talo, jossa on pari makuuhuoneetta molemmissa kerroksissa. Lisäksi samassa rivissä rantahiekan yläreunassa on kolme pienempää mökkiä.

ricIMG_1063

Yläkerran olohuone, johon kannettiin toinen alakerran leveistä patjoista.

ricIMG_1064

Kaksi viikkoa aikaa levitellä reppujen sisältöä huolettomasti ympäriinsä…

ricIMG_1062

Päämakuuhuone.

ricIMG_1061

Yläkerran toinen makuuhuone.

ricIMG_1002

Yläkerran huoneistosta mennään portaita alas vessaan ja kylppäriin. Vessa on portaiden alla. Pytty on lastenkokoa. Alakerran asuntoon kuuluu reikävessa.

ricIMG_1003

Pressun takana on kylppäri.

ricIMG_1032

5 kuukauden matkanteon jälkeen löytyi ensimmäinen paikka, johon mukana raahatun riippumaton saattoi virittää. Yläkerran terassilla on vastaavanlainen talon puolesta.

ricIMG_1036

Näkymät yläkerran parvekkeelta suoraan länteen.

ricIMG_1039

Ja etelään.

ricIMG_1055

Hiekkaleikeissä. Eli muutkin kuin paikalliset kaivelevat kuoppia rantahiekkaan. Tosin eri tarkoituksessa.

ricIMG_1040

Parvekenäkymät pohjoiseen.

ricIMG_1052

Terassilta voi seurata vaikka nuotanvedon edistymistä.

ricIMG_1010

Ravintola. Majoituksen hintaan sisältyy aamupala, lounas ja iltaruoka sekä teetä, kahvia ja juomavettä ilman rajoituksia. Myös surfilaudat ja snorklausvehkeet kuuluvat hintaan.

ricIMG_0979

Ensimmäisen illan kala-ateria.

ricIMG_1029

Hieno talo, eikä mereenkään ole kohtuuton matka.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s