Käärmetemppelissä

Penangin lentokentän lähellä on kiinalainen (taolainen) käärmetemppeli, jossa vierailimme viimeksi viime vuonna juuri, kun kiinalainen käärmeen vuosi oli alkanut. Nyt kävimme siellä toistamiseen, vaikka 12:sta kalenterieläimestä parhaillaan onkin vuorossa hevonen. Jos perheen hevostyttö saisi valita, vierailukohteeksi valikoituisi epäilemättä kiinalainen hevostalli, minkä toiveen saatamme yrittää myöhemmin toteuttaa tai sitten emme…

Käärmetemppelissähän on vapaana myrkyllisiä temppelikäärmeitä, mutta ne eivät juuri eväänsä liikauta, vaan makaavat raukeina puiden oksilla ja temppelipylväiden yläosien (kiipeily?)telineillä. Lienevät suitsukkeiden vaikutuksesta hieman tokkuraisia?

Yksi myrkytön (punaisella maalitäplällä merkitty) viper ja yksi kolmimetrinen 8-vuotias boa olivat keräämässä rahaa temppelille sellaisella virityksellä, että 30 Malesian ringgitillä sai itsensä (tai koko perheen) kuvattavaksi ko. otusten kanssa. Melkoinen jytkäle tuo kuristajakäärme…

Temppeli on muuten sinänsä maksuton vierailukohde, mutta temppelialueella on myös pieni käärmetarha, jossa opetetaan mm. erilaisten käärmeiden myrkyllisyyttä/myrkyttömyyttä. Myrkyttömät lierot näyttivät kieltämättä monesti muutenkin kiltemmiltä ja väritykseltäänkin jotenkin vaisummilta, mutta ei sitä varmaankaan yllättäen vastaan tulevan trooppisen käärmeen kohdalla oikein uskaltaisi fiilispohjaltakaan suhtautua muuten kuin niin, että kamalan vaarallinen otushan se siinä. Mutta kyllä tästä taas yhdenlaisen viidakkokoulun biologian oppitunnin sai kasaan.

ularIMG_9366

Käärmetemppeli on pieni ja vaatimaton rakennus aivan Penangin lentokentälle vievän ison tien varressa.

ularIMG_9356

Ihan kuin Harry Potter -elokuvan rekvisiittaa.

ularIMG_9373

No, ei kyllä varsinaisesti käynyt mielessäkään.

ularIMG_9369

Käärmeitä roikkui varsinkin pylväissä erityisillä telineillä.

ularIMG_9361

Vakavailmeiset temppelivierailijat suuntaavat kohti ulko-ovea.

ularIMG_9359

Käärme alttarilla.

ularIMG_9347

Tällaisen myrkyttömän version voi laittaa tähän pään ympärille kolmimetrisen boan kaveriksi.

ularIMG_9428

Lasten virallinen käärmeposeeraus.

ularIMG_9351

A:kin puhuttiin ympäri.

ularIMG_9429

Ja hymy oli herkässä.

ularIMG_9352

Ja lopuksi perhepotretti.

ularIMG_9432

Oikeasti meidän naamamme eivät yhtään punoittaneet. Kuvaajan säädöt pielessä?

ularIMG_9396

Kuristajakäärmeitä sai silitellä.

ularIMG_9393

… ja vetää hännästä.

ularIMG_9382

Oletko ihmetellyt, miten erottaa myrkyttömän maitokäärmeen (kuvassa) samanvärisestä myrkyllisestä korallikäärmeestä? Vaikka onko sillä nyt niin väliäkään, koska myrkyllinenkään versio ei välttämättä käy hengen päälle, koskapa korallikäärmeen suu on niin pieni, ettei se kovin helposti löydä sopivaa puremakohtaa ihmisestä. Mutta anyway?

ularIMG_9384

”Red touch yellow, kill a fellow. Red touch black, friend of Jack.” Eli punainen ja keltainen raita vierekkäin on vaaran merkki!

Mainokset

One response to “Käärmetemppelissä

  1. sirkka niemelä

    Tämä mummu on täällä aivan kauhusta turtana!!! Hui olkoon!!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s