Buddhalaistemppelissä

Lastemme perehdytys indonesialaiseen kulttuuriin ja tämän saariston moniin uskontoihin on hyvässä vauhdissa. Balilainen versio hindulaisuudesta tuli tutuksi mm. sikäläisiin temppeli- ja hautajaisseremonioihin osallistumalla. Ja islam tulee varmasti sitäkin tutummaksi monestakin syystä: Indonesiahan on maailman väkirikkain muslimienemmistöinen maa ja monet ystävämme ja tuttavamme täällä ovat luonnollisesti muslimeja, eikä ensi kevääksi suunniteltu 4 kk indonesialaisella mittapuullakin erityisen uskonnollisella seudulla Länsi-Sumatralla varmaankaan jätä maan valtauskontoa kovinkaan vieraaksi. Indonesialaiseen katolisuuteen ja erilaisiin protestanttisuuntauksiin olemme törmänneet useilla aiemmillakin Indonesianmatkoillamme ja epäilemättä niitä tulee vastaan lisää viimeistään ensi vuonna esim. Sulawesilla ja/tai Floresilla, mikäli noille saarille asti vielä ehdimme…

Mutta nyt oli aika lisätä tähän opintokokonaisuuteen myös Indonesian historian kannalta merkittävä buddhalaisuus, vaikkei ko. uskonnon harjoittajia sinänsä enää nykyään tässä maassa juurikaan ole. Maailman suurin buddhalaismonumentti Borobudur on kuitenkin Indonesiassa, Keski-Jaavalla Yogyakartan kaupungin lähettyvillä. Vaikka ilmeisesti 1200 vuotta sitten oli toisin, niin nykyisin tässä kylässä asuu lähinnä muslimeita (paikallisen buddhalaismiehen kertoman mukaan n. 1% paikallisista olisi buddhalaisia). Toki ainakin kerran vuodessa (toukokuussa täydenkuun aikaan), kun vietetään buddhalaisten Waisak-juhlaa, Borobudurin temppeleihin virtaa kuulemma paljon turisteja/pyhiinvaeltajia Aasian buddhalaismaista, esim. Thaimaasta.

Heräsimme aikaisin aamulla klo 4.30 Jakartan kodissamme. Hurautimme taksilla reilussa puolessa tunnissa lentokentälle klo 5 ja 6 välillä aamulla. Yritimme olla liikkeellä ennen normaalin maanantaiaamuruuhkan alkua ja siksi toisekseenkin mahdollisimman hyvissä ajoin, kun tänään sattui olemaan Indonesian 7. presidentin virkaanastujaispäivä, johon liittyvät seremoniathan saattoivat jumittaa keskustan liikennettä tavallistakin pahemmin. Lensimme sitten Jakartasta Yogyakartaan ja valitettavasti n. tunnin lento venyi 1½ tuntiin, koska jouduimme kaartelemaan Keski-Jaavan yläpuolella ylimääräisiä kierroksia laskeutumislupaa odotellessa, mikä muuten sivumennen sanoen ei ollut H:n tunnetun matkapahoinvointiherkkyyden tietäen mikään kiva juttu. Loppumatka eli vajaa puolitoistatuntinen kului sitten torkkuessa lentokentältä rp 300.000:lla eli 20 eurolla otetulla mukavan Trisno-sedän taksilla. Sanoimme ihan lonkalta määränpääksi Lotus I -majatalon, joka osoittautui nostalgiseksi reppumatkamajataloksi. Ihan niin kuin ennen vanhaan esim. ensimmäisellä Indonesian reppumatkallamme, joilloin muuten A&H (ilman lapsimatkaajia vielä tuolloin) vierailivat Borobudurissa ensimmäistä kertaa (ja toinen kerta onkin vuorossa vasta nyt).

Majoituttuamme lähdimme tutustumaan varsinaisen Borobudurin temppelipyramidin sisäänpääsyjuttuihin seuraavan aamun auringonnousuretkeä silmällä pitäen. Kun porttien avaamisajankohta, kalliit pääsylippujen hinnat ja ”ilmaisen” temppelisarongin lainauskuviot olivat selvillä, lähdimme kiertämään koko valtavaa temppelialuetta lähikylien kautta. Tien varressa sattui olemaan buddhalaistemppeli Graha Padmasambhava, jonka tyhjältä pihamaalta paikallinen muslimimies viittoili meidät tutustumaan ko. rakennukseen ja siihen, miten buddhalaisvieraat siellä rukoilevat ja sytyttelevät suitsuketikkuja patsaiden eteen. Temppelin seinältä luimme lisäksi Dalai Lama:n fiksuja ajatelmia.

Temppelin kattoterassilta näkyi muuten juuri ja juuri Borobudurin temppelin huippu, jonne siis huomenna! Hieman toiseen suuntaan katsottaessa taas erottui läheisen vuorenrinteen päällä makailemassa itse Buddha.

graha IMG_7206

Graha Padmasambhava.

graha IMG_7207

Kengät portaille.

graha IMG_7210

Kolme patsasta.

graha IMG_7213

Näin ne tekee.

graha IMG_7219

Saatiin kolme suitsuketikkua jokainen. Yksi kunkin patsaan eteen laitettavaksi.

graha IMG_7218

Melkein kuin Balilla, jossa kylläkin tuo savu oli edessä ja sormien välissä oli kukan terälehti.

graha IMG_7220

H & K & B.

graha IMG_7226

Joku on kantanut reppua selässä. Ja joku on innostunut rukoilemisesta.

graha IMG_7229

Perhepotretti.

graha IMG_7234

Borobudurin temppelin huippu näkyi viharan kattoterassille.

graha IMG_7231

Makaava Buddha (aika terävä nenä).

graha IMG_7238

Liput täynnä viestejä.

graha IMG_7248

Dalai Lama:n ajatelmia.

graha IMG_7250

Taulu temppelin seinällä.

graha IMG_7249

Tiukka ilme.

graha IMG_7256

Kukas siellä lymyää?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s