Koti #3

Muutimme maalta kaupunkiin eli pienen balilaiskylän reunamilta riisipeltojen keskeltä maailman 4. suurimman maan pääkaupunkiin 10 miljoonan muun asukkaan sekaan. Ensimmäisessä asunnossamme, jossa ehdimme viettää reilun vuorokauden, ei valitettavasti ollutkaan uintimahdollisuutta, kuten oli luvattu. Aiemmin tämän lähiön kaikista 16 kerrostalosta pääsi uimaan hienoon isoon altaaseen, mutta nyttemmin allas on aidattu ja pääsy rajoitettu vain Green Apartments -kompleksin asukkaille. Onneksi saimme mukavan lakinaisen ja tämän miehen yhteystiedot ja saimme muuttaa heidän tyhjillään olevaan 3 mh:n asuntoonsa Lotus-talon 11. kerrokseen. Kiitos paljon!

Asunnossa onkolmen makuuhuoneen ja yhden kylppärin lisäksi iso olohuoneen ja keittiön yhdistelmä sekä pienenpieni talousparveke, jonne mahtuu lähinnä pyykinkuivausteline. Pyykkiähän emme toki täällä itse pese, mutta uikkareita siellä voi kuivatella. Talon alakerrassa on pesuloita, jonne pyykit kannetaan. Siellä on myös vesikauppa, jonne soittamalla saa tyypin vaihtamaan keittiön ison juomavesipullon (ja samasta paikasta saa siivouspalvelutkin).

Huoneistossa on pari ilmastointilaitetta ja lisäksi tuulettimia. TV:ssa näkyy paljon kaapelikanavia. Nettiä tähän huoneistoon ei kuulunut, joten piti ostaa läppäriin mokkula rp 165.000 eli n. 11€:lla (hintaan sisältyivät myös netinkäyttömaksut ensimmäisen kuukauden osalta, myöhemmin pitää ostaa kaupasta lisää ”pulsaa”).

Tällä vartioidulla Kalibata City:n kerrostaloalueella on myös kauppakeskus, jossa on hyvä food court (myös KFC ja sushipaikka) ja lisäksi talojen alakerroksissa on myös paljon pieniä ruokapaikkoja (myös pizzeria) ja muutamia Padang-ravintoloitakin. Meidän talon alakerrassa on hyvä aamupala/lounaspaikka, jossa 5 ihmisen ateriat juomineen maksavat n. rp 90.000 eli 6€.

Kaiken kaikkiaan oikein mukavanoloinen asunto, jossa myös kotikoulun käynti onnistuu.

 

green pool

Lotus Tower and the pool.

green hosts

Our lovely hosts.

green from balcony

Jakarta as seen from the window of one of the three bedrooms.

green by night

And the same by night.

green living room

Living room.

green kitchen

Kitchen.

green tv

Media center.

green master bedroom

Master bedroom.

green KL

Kids room (the bigger one).

green E

Kids room (the smaller one).

green bar

Safety first! The barred windows.

green bathroom

Bathroom.

green corridor

Long corridors.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s